Ilmainen toimitus yli 50 € tilauksille

Pine Forest – Havumetsä

Mänty on yksi lempipuistani. Minua viehättää mäntyjen uljas pelkistetty runko sekä käppyräiset oksat, jotka peittyvät havuista ja kävyistä. Männyt muistuttavat minua lapsuuteni maisemista; korkeista tuulessa huojuvista pihapuista sekä läheisen hiekkarannan kitukasvuisen männyn alle leiriytymisestä. Desantra on syntynyt näissä lapsuuteni maisemissa havumetsien keskellä kun muutin kaksi vuotta sitten väliaikaisesti asumaan takaisin kotiseudulleni. Olen käynyt lenkkeilemässä luonnossa ja tutuilla kyläteillä, mikä on saanut aina ideoinnin liikkeelle. Kävelyille lähtiessäni jäin usein katselemaan pihatien varrelle kaartuvia männynoksia. Havuoksat ja niiden välissä napottavat kävyt näyttävät minusta niin söpöiltä, että halusin vangita nämä elementit havupuusta kuosiksi tekstiileihin.

Halusin pyrkiä ikuistamaan nämä luonnon elementit kuosiini mahdollisimman aidonnäköisinä, joten aloitin suunnittelun keräämällä havuja ja käpyjä lähimetsästä. Valokuvattuani elementit muokkasin ensimmäiset karkeat versiot kuosista. En kuitenkaan ollut tyytyväinen vielä ensimmäisiin versioihin, joten kävin etsimässä uusia havuja ja käpyjä. Tuotesuunnittelu on minulle aina prosessi, joka kehittyy ajan kanssa kohti valmista tuotetta ja sellainen oli tämänkin suunnittelun kulku. Prosessiin liittyi niin sanottua luovuuden tuskaa, kun joinakin päivinä suunnittelu ei edennyt parempaan suuntaan, tai ei edennyt ollenkaan. Luovuuden tuska aiheutti välillä myös sen, että mieleni teki jättää suunnittelutyö kesken. Toisina päivinä työ kuitenkin eteni ja tuntui, että palaset loksahtelivat paikoilleen.

Kuosisuunnittelu on lähellä sydäntäni, joten koin, että minun pitää itse olla tyytyväinen kuosiini ennen kuin se on valmis. Minulla oli myös hyvin vaikeaa irtautua suunnittelusta ennen kuin se oli valmis jolloin suunnittelu jatkui myös nukkuessa, kun kävyt ja havut pyörivät unissani. Kuosin valmiiksi saattaminen vaati useita viikkoja, monia sommittelu- ja värikokeiluja sekä mallikappaleet kankaasta, kunnes alkoi tuntua, että havumetsäni alkaa olla valmis.

Aidonnäköisen havukuosin rinnalle syntyi lopulta myös kaksi erilaista tyyliteltyä kuosia. Luonteeni mukaisesti innostuessani suunnittelusta syntyy silloin useita erilaisia variaatioita, kuten tälläkin kertaa syntyi kolme erilaista kuosia ja värimaailmaa.

Halusin yhdistää Pine Forestissa kontrasteja luoden perinteiset luonnonelementit raikkaisiin ja yllättäviinkin sävyihin kuten vaaleaan pinkkiin. Ensimmäiseksi Pine Forest -kuosi on painettu Suomessa valmistettuihin kaitaliinoihin sekä tyynynpäällisiin.

Pine Forest on ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen kuosi jonka suunnittelen. 🙂

 

Desantra